Onko mielessäsi henkilö, jonka mielestäsi pitäisi muuttua? Tulisiko hänen muuttaa joko käyttäytymistään tai tapojaan? Onko hänessä jotain mikä ärsyttää eikä hän muuta asiaa, vaikka olisit asiasta puhunut ääneen? Saattaako hän jopa puhua siitä asiasta väheksyen sitä esimerkiksi jonkun toisen henkilön toiminnassa, mutta tekee itse kuitenkin niin?
Tällaisia tilanteita voi tulla vastaan kaikissa ihmissuhteissa; parisuhteessa, sukulaisten kanssa, kavereiden ja työkavereiden kesken. Tilanne voi liittyä esimerkiksi yhteisiin sovittuihin asioihin mitä toinen osapuoli ei noudata täysin tai tilanne saattaa vain kehittyä välillänne ajan myötä sellaiseksi. Vaikka tiedostaisitkin, ettet itsekään ole mikään täydellinen niin silti on luonnollista ärsyyntyä toisen henkilön toimintatavasta. Omistakin toimintatavoista voi löytyä vastaavanlaisia asioita, mutta toisesta ihmisestä niitä huomaa paremmin.
Kaikkia ei tietenkään ole tarkoitus muuttaa eikä kukaan meistä ole täydellinen. Tässä ajatuksena on, että kun on itse halukas vaikuttamaan johonkin tilanteeseen tai haluaa toiseen henkilöön saada aikaiseksi muutosta.
Tällaiset tilanteet voivat myös muuttua muistakin tekijöistä johtuen, kuin vain sinusta tai kyseisestä henkilöstä. Tilanteet muuttuvat esimerkiksi silloin, kun työporukasta lähtee joku pois tai sinne tulee uusi ihminen. Se muuttaa dynamiikkaa ja voi vaikuttaa yksittäisenkin henkilön toimintaan yllättävän paljon. Voit huomata samoja elementtejä itsestäsi vertaamalla minkälaisissa porukoissa olet. Olet varmasti erilainen silloin, kun olet kahden kesken kumppanisi kanssa. Dynamiikka muuttuu, jos siihen tulee mukaan jomman kumman vanhemmat tai joku muu sukulainen. Dynamiikka muuttuu enemmän, kun olette suurissa sukujuhlissa. Sama juttu on kavereiden kanssa ja työpaikoilla.
Niin tylsää, mutta taas kerran avaimet asiaan on sinun omissa käsissä. Myönnän käsi sydämellä, että olen joskus jättänyt tietoisesti tekemättä asialle mitään, jos joku henkilö ärsyttää ja purkanut sitä asiaa jollekin toiselle. Sekin helpottaa, mutta ei kuitenkaan muuta asiaa. Kaikki eivät ole yhtä rohkeita sanomaan asioita suoraan toiselle tai asian ilmaiseminen kauniisti on hankalaa. Joskus onkin hyvä miettiä asiaa yön yli ja sanoa se sopivan tilaisuuden tullen. Joskus tilanteeseen on hyvä ottaa mukaan joku kolmas henkilö, esimerkiksi esimies tai toinen sukulainen.
Se mitä voit tehdä, on muuttaa omaa toimintaasi. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, vaan pienikin muutos voi riittää. Jo tunnetilalla on suuri merkitys. Jos kyseisen heniklön toiminta ärsyttää sinua, niin kokeile muuttaa tunnetila johonkin positiivisempaan. Kokeile olla vaikka välittämättä edes sen yhden kerran hänen toiminnastaan. Tai ole hyvin levänneenä peruspositiivisella tuulella ja tuo sitä esiin tämän henkilön kanssa. Katso muuttaako se mitään. Jos osaat hahmotella teidän välistä toimintakuviota, mistä tilanne alkaa ja mihin tilanne päättyy. Lähde hahmottelemaan tilanteen alkua ja kokeile toimia jokin kerta hieman eri tavalla. Jo se lähtökohtana muuttaa tilanteen kulkua. Se ei tule menemään täsmälleen samalla tavalla enää, vaikka lopputulos voikin olla sama vielä. Voit esimerkiksi ottaa jonkun toisen henkilön tilanteeseen mukaan muuttamaan ainaista kuviota. Tai voit miettiä millä tavalla voisit sanoa jonkin asian eri lailla. Tämän toisenkin henkilön täytyy vastata silloin siihen eri tavalla. Voit tehdä saman muutoksen toimintakuviossa myös johonkin eri kohtaan tai loppuun. Tehokasta voi olla myös se, jos muutat tunnetilaasi lopussa ja tuot sen tälle toiselle henkilölle ilmi. Silloinkin olet jo muuttanut rutinoitunutta toimintakaavaanne. Etsi jokin tapa, mikä toimii tähän henkilöön.
Toisinaan löytyy niitä ihmisiä, joiden kanssa asiat eivät vain kerta kaikkiaan suju. Teit sitten mitä tahansa toisin ja sanoit asioista monta kertaa suoraan. Siinä tilanteessa voi jo taputtaa itseäsi henkisesti olalle ja päättää miten pärjäät kyseisen henkilön kanssa jatkossa, jos teidän on pakko olla tekemisissä. Yleensä silloin on kyse asennemuutoksesta. Jos et voi vaikuttaa toiseen henkilöön omalla toiminnallasi, niin lopulta jää jäljelle asennemuutos häntä kohtaan. Se voi olla välillä raskasta toteuttaa ja samaan vanhaan kaavaan on helppo ajautua. Oma mieli kuitenkin toimii niin, että se tottuu uusiinkin tapoihin kun vain sinnikkäästi toimit toisin parinkin viikon ajan. Kirjoita itsellesi vaikka ylös voimalause, mikä muistuttaa sinua asenteestasi. Muista taputtaa itseäsi olalle joka kerta, kun olet muistanut ja jaksanut toimia kyseisen henkilön kohdalla toisin.
Omana esimerkkinä voin tuoda ilmi, että olen pyrkinyt saamaan muutosta aikaan työkaverissani tai esimiehessäni, jos jokin asia ärsyttää, se toistuu ja se on vaikuttanut itseeni negatiivisesti. Tällaisia asioita ovat olleet työpaikkakiusaaminen, työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu ja tunteiden purkaukset toisia kuormittavalla ja jopa uuvuttavalla tavalla. Näiden esumerkkien valossa hahmotat ehkä paremmin sen muutettavan asian perspektiivin. Moniin ärsyttäviin seikkoihin täytyy vain asennoitua ja viis veisata, mutta muutosta kannattaa yrittää tehdä jos on kyse periaatteellisesta tai itsellesi hyvin merkittävästä asiasta.
Tähän teemaan soveltuu hyvin alla oleva viisaus.
"Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä."
Kommentit
Lähetä kommentti